9.9.2014
Eclipse Musicin perustaja juontaa uutta jazzohjelmaa alkaen 11.9.
Muusikko - dramaturgi - toimittaja Tapio Ylinen aloittaa uuden jazz-aiheisen ohjelmasarjan Radio Classicilla torstaina 11.9. klo 19. Ohjelmassa kuullaan monipuolisesti musiikkia varhaisista jazzklassikoista aina nykyhetken merkittävimpiin kotimaisiin julkaisuihin. Luvassa on myös suomalaisten jazzartistien haastatteluja.
Radio Classicin verkkosivuilta:
Classic Jazz
- Juttuja ja jazzklassikoita eri vuosikymmeniltä -
OHJELMA ALKAA TORSTAINA 11.9.2014 KLO 19
Lähetysajat:
11.9. - 13.11.2014 Radio Classicilla
Torstaisin klo 19.00 ja uusinta sunnuntaisin klo 11.00
Tapio Ylinen vie kuulijamme tunniksi jazzmusiikin maailmaan. Ohjelmassa kuullaan musiikkia jazzhistorian suurimmilta taiteilijoilta, kuten Miles Davis, John Coltrane, Duke Ellington ja monilta muilta, unohtamatta tietenkään uutta musiikkia ja kotimaisen jazzin parhaimmistoa.
Ohjelmassa kuljetaan jazzin varhaisvuosista kohti nykypäivää ja käsitellään tyylien kirjoa parhaiden levytysten säestyksellä, harvinaisia konserttiäänitteitä unohtamatta. Jokaisessa ohjelmassa kuullaan myös kotimaisten jazzartistien haastatteluja sekä katsastetaan ajankohtaisia tapahtumia.
Equally Stupid kiertää Suomea syyskuussa
Saksofonisti Pauli Lyytisen, kitaristi Sigurdur Rögnvalssonin ja rumpali David Meierin muodostama kokoonpano esiintyy syyskuussa viidellä paikkakunnalla.
Suomalais-sveitsiläis-islantilainen jazztrio Equally Stupid esiintyy syyskuussa Suomessa viiden keikan verran levynjulkaisukiertueensa toisella osalla. Yhtye aloittaa kiertueensa Hangon Pub Grönanista 18.9. ja jatkaa kiertuettaan heti Kuopion Musiikkikeskuksen Jazzklubille. Helsingissä Equally Stupid esiintyy Kansallisteatterin Lavaklubilla 25.9., ja seuraavana päivänä yhtyeen näkee AMC-klubilla Tampereen Telakalla. Trio päättää kiertueensa Joensuun tunnelmalliselle Teatteriravintolan terassille 27. syyskuuta. Saksofonisti Pauli Lyytisen, kitaristi Sigurdur Rögnvaldssonin ja rumpali David Meierin muodostama triokokoonpano julkaisi helmikuussa debyyttialbuminsa Exploding Head ja keräsi mukaansatempaavalla live-esiintymisellään kiitosta helmikuisella Suomen-kiertueeltaan. Nyt nähtävä syyskuinen kiertue on jatkoa alkuvuoden ensimmäiselle levynjulkaisukiertueelle.
Equally Stupid on vahva ja energinen yhtye, jonka musiikki on melodista ja rytmisesti monikerroksista. Yhtyeen groovaava meininki tempaisee kuulijan mukaansa anteeksipyytelemättömällä asenteellaan, mikä kuuluu myös yhtyeen Eclipse Musicin julkaisemalla debyyttilevyllä. Vaikka Equally Stupidin yhteinen historia yhtyeenä on vielä melko lyhyt, on jokaisella yhtyeen jäsenellä takanaan usean vuoden kansainvälinen ura oman musiikinsa parissa.
Saksofonisti Pauli Lyytinen on tullut tunnetuksi erityisesti pohjoismaista jazz-osaamista yhdistelevistä yhtyeistään Elifantree, DEFEKT sekä Kauhukakara. Helsinkiläistyneen islantilaiskitaristi Sigurdur Rögnvaldssonin soittotyylissä sekoittuu voimakkaasti sekä rockin että jazzin tyylipiirteitä, mitä on aiemmin voinut kuulla useissa pohjoismaalaisissa yhtyeissä, kuten Uinuvassa, DEFEKTissä sekä Fuzz N' Usissa. Lyytinen ja Rögnvaldsson ovatkin tehneet ennen Equally Stupidia paljon yhteistyötä ja soittaneet vuodesta 2005 lähtien yhdessä yli 150 konsertin verran muun muassa juuri DEFEKTin ja Laser-yhtyeen riveissä. Yhtyeen kolmas jäsen David Meier on sveitsiläinen rumpali, joka on viime vuosina keikkaillut ahkerasti ympäri Eurooppaa eri projektien parissa, aktiivisimmin omien yhtyeidensä Hunter-Gathererin sekä Schnellertollermeier'n kanssa.
Yhtye on työstänyt tuotannostaan kesällä myös uutta videokoostetta, joka julkaistiin loppukesästä. Video on nähtävissä osoitteessa https://m.youtube.com/watch?v=OrpeALhsYHc&feature=youtu.be.
EQUALLY STUPID LIVE
18.09. Hanko, Pub Grönan, klo 21.00, vapaa pääsy
19.09. Kuopio, Musiikkikeskus, Jazzklubi, klo 21.30, 15/10 e
25.09. Helsinki, Kansallisteatteri, Lavaklubi, klo 21.00, 15/10 e
26.09. Tampere, Telakka, AMC-klubi, klo 21.00, alk. 10 e
27.09. Joensuu, Teatteriravintolan Terassi, klo 21.30, 15/10/6 e
EQUALLY STUPID
Pauli Lyytinen – tenorisaksofoni / Sigurdur Rögnvaldsson – baritonikitara / David Meier - rummut
"All are equal. Some are more equal than others. But only very few are equally stupid."
http://www.equallystupid.net
http://facebook.com/equallystupid
Exploding Head -albumin lehdistökappaleet saatavilla pyynnöstä: press@heihei.fi
Lehdistökuvat: http://www.equallystupid.net/#photos
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja albumin lehdistökappaleet: Hei Hei Media, press@heihei.fi / 050 367 6453
Hei Hei Media on We Jazz Oy:n aputoiminimi. http://facebook.com/heiheihki

28.8.2014
Mikko Löytty julkaisee kolmannen sooloalbuminsa 28.8.
Eclipse Musicin julkaisema albumi Koivu ja tähtiniitti tarjoaa suomirockin pitkän linjan vaikuttajalta uutta materiaalia.
Basistina useista kotimaisista rockyhtyeistä tunnettu Mikko Löytty (s. 1961) julkaisee kolmannen sooloalbuminsa Koivu ja tähtiniitti torstaina 28.8.2014. Suomirockin perinteeseen ankkuroituvalla albumilla kantavana teemana toimii rakkaus sekä sen eri sävyt. “Levyn kappaleiden ollessa pääosin rakkauslauluja luonnehtisin levyä eräänlaiseksi kertomukseksi kulkijan kaihosta “, artisti kuvailee itse uusinta tuotostaan. Koivu ja tähtiniitti saa julkaisunsa digijulkaisuna iTunesissa, Spotifyssa sekä Eclipse Musicin omassa verkkokaupassa.
Mikko Löytty on vaikuttanut 70-80-luvun taitteesta lähtien sekä basistina että säveltäjänä useissa suomalaisissa etulinjan rockyhtyeissä, kuten Remu & Hurriganesin, Pepe Ahlqvist & Rolling Tumbleweedin, Dave Lindholmin yhtyeen ja Q.stonen riveissä. Löytty on tullut tunnetuksi erityisesti yhteistyöstään Miljoonasade-yhtyeen keulakuvaHeikki Salon kanssa, jonka kanssa ovat syntyneet myös tuoreen albumin monet kappaleet, kuten esimerkiksi toukokuussa julkaistu ensimmäinen single Koivu ja tähtiniitti.
Tällä hetkellä Löytyn soittoa kuulee hänen oman musiikkinsa ohella myös mm. Janne Louhivuori Ying&Twangin, Heikki Salo Tulipalon sekä Lohkareen kokoonpanoissa. Mikko Löytyltä on aiemmin julkaistu kaksi sooloalbumia, Tänä Iltana (2002) sekä Minkäs sille voi (2006). Eclipse Musicin julkaisema Löytyn kolmas sooloalbumi Koivu ja tähtiniitti sisältää Löytyn tuoreita sävellyksiä, joissa tekstinkirjoitusapuna on toiminut mm. Heikki Salo, Timo Kiiskinen, Jaakko Löytty, Jussi Sydänmäki, Mika Nuorva ja Esa Eloranta. Albumin julkaisun yhteydessä Löytyn yhtye kiertää syksyllä esiintymässä ympäri Suomea. Levynjulkistuskonsertti järjestetään Tampereen Telakalla 10.9., jolloin lavalla nähdään Löytyn ja uuden albumin levytyskokoonpanon lisäksi lukuisia nimekkäitä yllätysvieraita.
MIKKO LÖYTTY: KOIVU JA TÄHTINIITTI
Julkaisija: Eclipse Music
Jakelija Suomessa: Supersounds Music
1. Koivu ja tähtiniitti (M.Löytty-H.Salo) / 2. Piilopaikka (M.Löytty-M.Nuorva) / 3. Laulumorsian (M.Löytty-M.Nuorva) / 4. Matkamiehen laskuoppi (M.Löytty-E.Eloranta) / 5. Ihanuus (M.Löytty-H.Salo) / 6. Kaiken saat (M.Löytty-J.Sydänmäki) / 7. Lähellä (M.Löytty-T.Kiiskinen) / 8. Kuin Elvis (M.Löytty-J.Löytty) / 9. Eikö sais? (M.Löytty-H.Salo) / 10. Sä odotat mua (M.Löytty-E.Eloranta) / 11. Kello käy (M.Löytty-J.Löytty)
MIKKO LÖYTTY LIVE
ke 10.9. klo 21 Tampere, Telakka, levynjulkistuskonsertti
Koivu ja tähtiniitti levyä voit kuunnella ennakkoon osoitteessa: https://eclipsemusicrecordlabel.bandcamp.com/album/koivu-ja-t-htiniitti
Koivu ja tähtinitti- albumin ennakkokappalepyynnöt osoitteesta press@heihei.fi
Levynkansikuvat: http://www.eclipse-music.net/presskits/mikkoloytty.jpg
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Hei Hei Media, press@heihei.fi, 050-3676453

31.7.2014
Pianisti Aki Rissaselta ja rumpali Jussi Lehtoselta uusi albumi amerikkalaissaksofonisti Dave Liebmanin kanssa
HUOM! Saatavilla 4.8. Eclipse Musicin verkkokaupasta ja muista liikkeistä 8.8. alkaen.
Mediatiedote:
Albumi Aki Rissanen // Jussi Lehtonen Quartet With Dave Liebman julkaistaan 4.8. Kyseessä on ensimmäinen levy Rissasen ja saksalaisen Ozella-levymerkin kolmen albumin julkaisusopimuksen puitteissa. Yhtye esiintyy 16.8. Helsingissä ja 17.8. Turussa.
Pianisti Aki Rissasen ja rumpali Jussi Lehtosen luotsaama kvartetti julkaisee uuden albuminsa 4. elokuuta. Tuoreella levyllä Aki Rissanen // Jussi Lehtonen Quartet with Dave Liebman Rissasen, Lehtosen ja basisti Jori Huhtalan rinnalla kuullaan legendaarista amerikkalaissaksofonisti Dave Liebmania. Kvartetti esiintyy Suomessa julkaisun tiimoilta kaksi kertaa, 16. elokuuta Helsingissä ja 17. elokuuta Turussa. Alkuvuodesta 2015 on luvassa kiertue Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä.
Uudella albumilla Rissasen ja Lehtosen luotsaama kvartetti tarjoaa väkevän kymmenen kappaleen näytteen kotimaisen jazz-osaamisen nykytasosta. Samalla sukupolvensa merkittäviin amerikkalaismuusikoihin kuuluvan 67-vuotiaan Dave Liebmanin pitkä yhteistyö suomalaisten jazzmuusikoiden kanssa saa hienon huipentumansa. Albumilla on mukana sävellyksiä Rissaselta, Lehtoselta ja Liebmanilta, sekä kaksi koko yhtyeelle merkittyä teosta. Yhtä uudelleen sovitettua lainakappaletta lukuunottamatta levyllä kuullaan tuoreita sävellyksiä, joissa haetaan inspiraatiota menneestä alati eteenpäin liikkuen ja hetkessä tapahtuvia musiikillisia kehityssuuntia vaalien.
"Suomalaiselle jazzmuusikolle oman musiikin julkaiseminen ulkomailla on edelleen haasteellista", Rissanen kommentoi. "Olemme julkaisseet aikaisemmin levyjämme ruotsalaisella, amerikkalaisella ja ranskalaisella yhtiöllä, mutta vasta nyt tuntuu siltä, että yhteistyö saksalaisen Ozella Musicin kanssa voi todella avata ovia Suomen rajojen ulkopuolelle. Ensimmäiseksi projektiksi valikoitui pitkäaikainen haaveemme levyttää legendaarisen Dave Liebmanin kanssa. Hänen ilmaisunsa ja sävelkielensä ovat vaikuttaneet meihin molempiin vahvasti opiskeluajoista lähtien. Lehtonen oli esiintynyt Liebmanin kanssa useaan otteeseen aiemminkin ja päätimme kysyä häneltä halukkuutta levyttää kanssamme Yleisradion perinteikkäässä M1-studiossa keväällä 2013. Liebman kommentoi lopputulosta sanoin 'fantastic record, so exciting and deep shit!'"
Pianisti Aki Rissanen (s. 1980) kuuluu maamme arvostetuimpien jazzpianistien joukkoon. Kuopiolaislähtöinen Rissanen esiintyy monissa kotimaisissa yhtyeissä, esimerkiksi Aki Rissanen Trio, Aki Rissanen – Verneri Pohjola Duo, Verneri Pohjola Quartet, Mikko Hassinen Elektro GT ja Esa Pietilä Liberty Ship. Lisäksi Rissasta on kuultu useissa kansainvälisissä yhtyeissä Aki Rissanen – Robin Verheyen – Markku Ounaskari Aleatoric, White Light Quartet, Belfin Quartet, Thalassa, Frozen Gainsbourg yhdessä Mikko Innasen kanssa ja Röd/Blå Pekka Tuppuraisen kanssa, sekä lukuisten kotimaisten ja kansainvälisten jazztähtien rinnalla. Rissanen on esiintynyt useimmissa Euroopan maissa, USA:ssa, Kiinassa ja Afrikassa. Aki Rissasen jazzpalkintokaapista löytyy mainintoja useista kotimaisista ja kansainvälisistä kilpailuista, kuten Sveitsin Montreux Jazz -festivaalilla, Pariisin La Defense -festivaalilla Ranskassa, sekä kaksi Suomen-kärkisijaa pohjoismaisesta Young Nordic Jazz Comets -yhtyekilpailusta. Rissasen edellinen albumi Aleatoric ilmestyi Eclipse Musicin kautta keväällä 2013.
Jussi Lehtonen (s. 1977) on Tampereelta lähtöisin oleva rumpali, joka kuuluu Suomen jazzkentän arvostetuimpiin tekijöihin. Lehtonen tunnetaan mm. Blue Note Recordsille levyttäneestä U-Street All Stars -yhtyeestä, sekä lukuisista muista kotimaisen jazzin kärkikokoonpanoista. Vuonna 2008 julkaistiin Lehtosen debyyttialbumi Firstborn ja sitä seurasi vuonna 2013 This Time, jossa Lehtosen yhtyeen suomalaisrivistöä vahvistaa hollantilaiskitaristi Jesse van Ruller. Lehtonen soittaa tällä hetkellä mm. Jukkis Uotilan, Johan Hörlénin, Eero Koivistoisen ja Severi Pyysalon yhtyeissä sekä Timo Hirvosen ja Jussi Fredrikssonin kanssa perustamassaan Koko Jazz Orchestrassa. Lehtonen on myös toinen Koko Jazz Clubin taiteellisista johtajista. Viime vuosina Jussi Lehtonen on esiintynyt säännöllisesti esimerkiksi Tim Hagansin, Randy Breckerin ja Marc Bernsteinin kaltaisten kansainvälisten jazzhuippujen kanssa.
Aki Rissanen // Jussi Lehtonen Quartet with Dave Liebman -albumin lehdistökappaleiden ennakkopyynnöt: press@heihei.fi
Aki Rissanen // Jussi Lehtonen Quartet with Dave Liebman
Ozella Music CD/LP, julkaisupäivä Suomessa 4.8.2014
Jakelu: Eclipse Music, http://www.eclipse-music.net
1. Scriabin (Aki Rissanen) / 2. Three A's (Aki Rissanen) / 3. Internal Affairs (Jussi Lehtonen) / 4. Pont Marie (Aki Rissanen) / 5. Get Over It (Aki Rissanen) / 6. Pensativa (Clare Fischer, sov. Dave Liebman) / 7. Free Ballad (Aki Rissanen, Dave Liebman, Jori Huhtala, Jussi Lehtonen) / 8. In the Corner (Jussi Lehtonen) / 9. Pastorale (Dave Liebman) / 10. The Gong Song (Aki Rissanen, Dave Liebman, Jori Huhtala, Jussi Lehtonen)
Aki Rissanen, piano / Jussi Lehtonen, rummut / Dave Liebman, saksofonit / Jori Huhtala, basso
Aki Rissanen // Jussi Lehtonen Quartet live
la 16.8. Helsinki, Koko Jazz Club klo 21
su 17.8. Turku, Flame Jazz klo 16
David Liebmanin mietteitä levystä: http://akirissanen. com/?page_id=238
Videoteaser: http://youtu.be/ k9mMqhtXfGM
http://www.akirissanen.com
http://jussilehtonen.net/
Lehdistökuvat: http:// akirissanen.com/?page_id=302
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Hei Hei Media, press@heihei.fi
Hei Hei Media on We Jazz Oy:n aputoiminimi. http://facebook. com/heiheihki

David Liebmanin mietteitä levystä: http://akirissanen.
Videoteaser: http://youtu.be/
http://www.akirissanen.com
http://jussilehtonen.net/
Lehdistökuvat: http://
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Hei Hei Media, press@heihei.fi
Hei Hei Media on We Jazz Oy:n aputoiminimi. http://facebook.
27.3.2014
Alennusmyynnit jatkuvat vielä muutaman päivän. Toimi nopeasti!
Eclipse Musicin verkkokaupan "maksa-mitä-jaksat"-alennusmyynnit jatkuvat vielä maanataihin asti (Maaliskuun 31. päivä). Eli toimi nopeasti!
Tarjolla on useita back catalogue -levyjä jotka voit ladata itsellesi siihen hintaan kuin itse haluat. Voit ladata vaikka ilmaiseksi, jos niin haluat, tai maksaa muutaman euron. Myös CD-levyjä on tarjolla erikoishinnoilla.
Tässä muutamia tarjouksessa olevia levyjä:

20.3.2014
Maaliskuussa Maksat Mitä Jaksat!
Tästä hetkestä alkaen maaliskuun loppuun asti Eclipse Musicin verkkokaupassa on mahdollista tutustua artistiemme musiikkiin todella edullisesti, jopa ilmaiseksi. Useita digitaalisia albumeja on tarjolla periaatteella "maksa-mitä-jaksat", eli määräät itsellesi sopivan hinnan (voit siis myös ladata ilmaiseksi, jos haluat). Myös CD-levyjä on saatavilla alkaen 3€, voit myös määritellä CD:n hinnan itsellesi sopivaksi.
Tässä alennusmyynnissä ovat mukana melkein kaikki back catalogue -julkaisumme, lukuunottamatta aivan uusimpia levyjämme sekä muutamia vain jakelusopimuksella olevia levyjä.
Joten... Mitä vielä odotat? Mene tästä kauppaan ja lataa musiikkia!
Tarjoukset voimassa 31.3.2014 asti.

11.2.2014
Anders Jormin levyttää yhdessä Markku Ounaskarin kanssa
Ounaskari-Heinilä-Willemark-Jormin: "Years" - OUT NOW
Anders Jormin, joka on Ruotsin kuuluisimpia jazzmuusikoita ja joka on soittanut mm. Tomasz Stankon Gilberto Gilin, Elvin Jonesin, Don Cherryn ja Kenny Wheelerin kanssa, on yhdistänyt voimansa menestyneen suomalaisrumpalin Markku Ounaskarin kanssa. Tämä maailmanluokan rytmiryhmä (Jormin ja Ounaskari) on saanut kumppaneikseen vertaisensa vokalistin Lena Willemarkin sekä monipuolisen puhallintaitelijan Kari "Sonny" Heinilän.
"Years" -albumilla tämä maailmalla mainetta niittäneiden muusikkojen suomalais-ruotsalainen kvartetti porautuu syvälle skandinaavisen mystiikan maailmaan. Jazz ja pohjolan shamanistinen sielunmaisema yhdistyvät mestarien yhteistyönä. “Years” -levyn kappaleet ammentavat materiaaliaan pohjoismaisesta kansanrunoudesta ja -musiikista, mutta mukana on myös alkuperäissävellyksiä Jorminilta, Willemarkilta ja Heinilältä.
Albumi julkaistaan CD:nä Suomessa 7.2. ja Ruotsissa myöhemmin keväällä. Digitaalisesti albumi ilmestyy helmi-maaliskuun aikana.
Kuuntele tästä:
Years by Ounaskari-Heinilä-Willemark-Jormin

Progea ja jazzia yhdistelevä Equally Stupid julkaisee debyyttilevynsä ja kiertää Suomea
Saksofonisti Pauli Lyytisen, kitaristi Sigurdur Rögnvalssonin ja rumpali David Meierin muodostama kokoonpano esiintyy helmikuussa viidellä paikkakunnalla.
Suomalais-sveitsiläis-
Vaikka Equally Stupidin yhteinen historia yhtyeenä on vielä melko lyhyt, on jokaisella yhtyeen jäsenellä takanaan usean vuoden kansainvälinen ura oman musiikinsa parissa. Saksofonisti Pauli Lyytinen on tullut tunnetuksi erityisesti pohjoismaista jazz-osaamista yhdistelevistä yhtyeistään Elifantree, DEFEKT sekä Kauhukakara. Helsinkiläistyneen islantilaiskitaristi Sigurdur Rögnvaldssonin soittotyylissä sekoittuu voimakkaasti sekä rockin että jazzin tyylipiirteitä, mitä on aiemmin voinut kuulla useissa pohjoismaalaisissa yhtyeissä, kuten Uinuvassa, DEFEKTissä sekä Fuzz N' Usissa. Lyytinen ja Rögnvaldsson ovatkin tehneet ennen Equally Stupidia paljon yhteistyötä ja soittaneet vuodesta 2005 lähtien yhdessä yli 150 konsertin verran muun muassa juuri DEFEKTin ja Laser-yhtyeen riveissä. Yhtyeen kolmas jäsen David Meier on sveitsiläinen rumpali, joka on viime vuosina keikkaillut ahkerasti ympäri Eurooppaa eri projektien parissa, aktiivisimmin omien yhtyeidensä Hunter-Gathererin sekä Schnellertollermeier'n kanssa.
"All are equal. Some are more equal than others. But only very few are equally stupid."Equally Stupid: Exploding Head
Eclipse Music (julkaisupvm 19.2.2014)
1. Ezploding Head / 2. The Gist of It / 3. Cosmic Ray / 4. Towards the Edge / 5. Lost Psalm from Savo / 6. Deserted Paradise / 7. Turkish Robbery / 8. Disbelief
Exploding Head -albumin arvostelukappaleet saatavilla pyynnöstä: press@heihei.fi
Equally Stupid Exploding Head -levynjulkaisukiertue:
ke 19.02. Lahti: Ravintola Torvi
to 20.02. Jyväskylä: Poppari
pe 21.02. Turku: Flame Jazz (Jazzklubi Monk)
la 22.02. Pori: Palmgren-sali
ke 26.02. Helsinki: Rytmihäiriöklubi (Juttutupa), klo 21
EQUALLY STUPID
Pauli Lyytinen – tenorisaksofoni / Sigurdur Rögnvaldsson – baritonikitara / David Meier - rummut
http://www.equallystupid.net
http://facebook.com/
Livevideo Exploding Head -kappaleesta: http://www.youtube.com/watch?
Lehdistökuvat: http://www.equallystupid.net/#
Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja akkreditoinnit: Hei Hei Media, press@heihei.fi / 050 367 6453
Hei Hei Media on We Jazz Oy:n aputoiminimi. http://facebook.
15.1.2014
Liberty Ship: Approaching on NYC Jazz Recordin VUODEN LEVY!
Saksofonisti Esa Pietilän luotsaama Liberty Ship -yhtyeen debyytti Approaching on valittu arvostetun jazzlehti New York City Jazz Recordin vuoden 2013 parhaiden levyjen joukkoon. Tätä harvinaista kunniaa ei usein suomalaisille artisteille suoda, joten onnittelut ovat todellakin kohdallaan.
Liberty Ship:
Esa Pietilä - sax
Antti Lötjönen - bass
Olavi Louhivuori - drums
Aki Rissanen - keyboards
Liberty Ship:
Esa Pietilä - sax
Antti Lötjönen - bass
Olavi Louhivuori - drums
Aki Rissanen - keyboards
Juha Kujanpää Ensemble on Kaustisten Kansanmusiikkijuhlien VUODEN YHTYE 2014
Juha Kujanpää Ensemble on valittu Kaustisten Kansanmusiikkijuhlien vuoden yhtyeeksi. Perusteluissa sanottiin seuraavaa:
Juha Kujanpää Ensemble on Juha Kujanpään musiikkia esittävä uusi kokoonpano. Se on muuntautumiskykyinen instrumentaaliyhtye, joka yhdistää Kujanpään muusikkouden kaksi eri puolta: akustisen pelimannipoljennon ja sähköisen rock/jazzin. Yhtye koostuu kolmesta viulistista ja nelihenkisestä komppisektiosta. Tyylillisesti musiikki edustaa nykykansanmusiikin ja suomiprogen fuusiota, vahvasti suomalaista sävelkieltä Pekka Pohjolan, Anssi Tikanmäen ja JPP:n hengessä. Kujanpään musiikissa yhdistyvät kauniit viulumelodiat, raivokkaat fuzz-kitarat, lakeus, voima, suomalainen havumetsä ja heinäkuun yöt.
Kujanpään Ensemble esiintyy Kaustisten festivaaleilla heinäkuussa.
Kuuntele ja osta levy klikkaamalla levynkantta!
Valoa talven pimeyden keskelle - SALOMO
Reggae -mies Salomo rahoitti toisen albuminsa yhteisörahoituksena ja herätti tempauksellaan paljon positiivista huomiota. Uusi levy "Kultainen Lanka" ilmestyi joulun alla Eclipse Musicin sateenvarjon alla.
"Kultainen lanka" on kotimaista Reggaeta parhaimmillaan. Salomon musiikki tuo sopivasti aurinkoa myös näin talven keskellä. Kuuntele ja/tai osta klikkaamalla levyn kansikuvaa.
TULEVAT KEIKAT:
16.1.2014 - Levynjulkkarit, Salomo & Dj, Henry´s Pub (KUOPIO)
17.1.2014 - Levynjulkkarit, Salomo & Dj, LaBarre (JOENSUU)
24.1.2014 - Levynjulkkarit, Salomo & Dj, Pacifico (HELSINKI)
7.2.2014- Levynjulkkarit, Salomo & Dj, Lucky Monkeys (LAPPEENRANTA)
13.10.2013
Suomijazzin All Star -yhtye Liberty Ship julkaisee Approaching -albumin 1.11.
LIBERTY SHIP: APPROACHING
Download & Streaming
2CD Limited Edition (9 bonus tracks)
Vuonna 2012 perustettu Liberty Ship -yhtye liikkuu free jazzin ja improvisoidun musiikin syvissä vesissä. Saksofonisti ja säveltäjä Esa Pietilän johdolla suomalaisen jazzin eturivin muusikoista koostuva kvartetti vie omilla tahoillaan ansioituneet muusikot yhteiselle tutkimusmatkalle musiikillisen luovuutensa äärirajoille. Liberty Ship edustaa suomalaista nykyjazzia luovimmillaan. Esa Pietilän lisäksi Liberty Shipissä soittavat pianisti Aki Rissanen, basisti Antti Lötjönen ja rumpali Olavi Louhivuori.
Liberty Shipin kapteeni on saksofonisti, säveltäjä ja improvisoija Esa Pietilä (s.1964) jonka omaperäinen tyyli rakentuu avant-garde ja free jazzin perustalle. Pietilällä on pitkä kokemus soittajana ja säveltäjänä niin soolosaksofokonserteista kuin pienistä kokoonpanoista ja big bandeistä kotimaisten ja ulkomaisten luovan musiikin eturivin soittajien kanssa.
Pianisti Aki Rissanen (s.1980) on noussut nopeasti maamme arvostetuimpien jazz-pianistien joukkoon. Rissasen soitossa kohtaavat klassiset piano-opinnot rakkaus improvisointiin ja jazziin. Liberty Ship -projektissa Rissasen osaamisen molemmat osa-alueet pääsevät loistavasti esille.
Antti Lötjönen (s.1980) on ollut Helsingin 2000-luvulla voimakasta nousua eläneen jazz-elämän kulmakiviä. Lötjönen tunnetaan niin Suomessa kuin kansainvälisestikin hyvin Sun Trion, Verneri Pohjola Quartetin ja lukemattomien muiden kokoonpanojen basistina.
Rumpali Olavi Louhivuori (s.1981) on kansainvälisesti tunnetuimpia sukupolvensa suomalaisia jazz-muusikoita. Yhteistyö ja levytykset Eurooppalaisten muusikoiden (Tomasz Stańkon, Dave Stapletonin, Marilyn Crispellin) kanssa ovat tehneet Louhivuoresta ympäri Eurooppaa tunnistetun nimen.

Proge ja kansanmusiikki lyövät kättä Juha Kujanpää "Kivenpyörittäjässä"
Helsinkiläinen pianisti Juha Kujanpää, joka yhdistelee uutuuslevyllään vaivattomasti proge rockia, jazzia sekä perinteistä suomalaista kansanmusiikkia, julkaisee “Kivenpyörittäjä” -albumin EtnoSoi-festivaaleilla 9.11. “Kivenpyörittäjä” vertautuu musiikillisesti helpoiten Pekka Pohjolan ja Anssi Tikanmäen instrumentaaliteoksiin, sekä Jethro Tullin ja alkuaikojen Genesiksen folk-lauluja ja progea yhdisteleviin musiikkimaisemiin.
Ensiluokkaisen bändin kantavia voimia ovat Kujanpään itsensä lisäksi valtakunnan merkittävimpiin kitaristeihin kuuluva Timo Kämäräinen, Tero Tuovinen (basso) ja Jussi Miettola (rummut) sekä viuluissa Kukka Lehto, Tommi Asplund ja Esko Järvelä.
Kujanpään aikaisempiin julkaisuihin kuuluu myös paljon näyttämömusiikkia.

Kaksi back catalogue -albumia jälleen saataville!
Juhani Valkaman säveltämä "Väkivaltamusikaali" oli vuoden 2008 teatteritapauksia Tampereella. Ylioppilasteatterissa kantaesityksensä saanut musikaali esitettiin 20 kertaa loistavien arvostelujen siivittämänä. Esityksen musiikki julkaistiin CD-levynä, jota myytiin alunperin vain esitysten yhteydessä. CD on nyt jälleen saatavilla.
Levyllä musisoivat mm. Juhani itse sekä "Nuoruus" -albuminsa viime syksynä julkaissut Tapio Ylinen.
Suomen Jaco Pastoriukseksikin kutsutun Raimo "Daddis" Salmiheimon (1958-2008) postuumisti julkaistu "Puut" on Salmiheimon lauluntekotaidon mestarinäyte. Levyllä soittavat säveltäjän itsensä lisäksi mm. Marita Lindholm, Jarkka Rissanen ja Antero Priha.
CD on jälleen saatavilla, ja vieläpä erikoishintaan 5€. Voit myös ladata digiversion ja päättää itse hinnan vapaasti.

16.8.2013
TAMMELA 33100 - MUISTATKO ILLAT julkaistaan 6.9.
TAMMELA 33100 - MUISTATKO ILLAT (CD & Download)
Kansanlaulujen melodisuus, akustisen kitarat, rokkaavat riffit ja sydäntä riipaisevat tarinat. Näistä aineksista koostuu Tammela 33100:n esikoisalbumi. Jaani ja Annaleena Haapasalon duo (+ bändi) yhdistelee parhaita aineksia kotimaisen kevyen musiikin ja kansainvälisen indie-popin maailmasta. Yhtyettä on verrattu mediassa
mm. Joose Keskitaloon.
Ahkera keikkailu on tuonut yhtyeelle paljon faneja niin musiikinystävien kuin musiikkibloggareiden joukossa. Albumin julkaisua juhlitaan 6.9. Tampereen kulttuurikeskus Telakalla.
Levyn tuotannosta, äänityksestä ja miksauksesta vastaa Eclipse Musicin johtaja Tapio Ylinen.
TRACKLIST:
1. 100 Halpaa Huoraa
2. Aurinkohymni
3. Muistatko illat
4. Jouluyö mansikkatilalla
5. Kuollut mies kävelee
6. Mun täytyy tunnustaa
7. Haamu
8. Poltergeist
9. Asuntila
10. Tanssi tyttö tanssi
Timo Ylinen palaa 70-luvulle uuden levyn myötä
TIMO YLINEN - Playing Favourites (LP & CD)
Timo Ylinen on jo yli 30 vuotta kestäneen musiikkiuransa aikana levyttänyt ja esiintynyt lukuisten kotimaisten huippuartistien kanssa (Katriina Honkanen, Liisa Tavi, Sakari Kuosmanen, Jarkka Rissanen, Eero Raittinen jne.), esiintynyt teatterissa ja televisiossa sekä levyttänyt itse yhden pitkäsoiton sekä kaksi singleä.
Elokuun 30. päivä ilmestyvä “Playing Favourites” on Ylisen kunnianosoitus 70-luvun suurille lauluntekijöille kuten James Taylor, Don McLean, Crosby, Stills & Nash sekä Jackson Browne. Se on akustinen cover-levy, jossa pääosassa ovat mestarilauluntekijöiden loistavat laulut ja Ylisen sielukas ääni. Levyllä vierailevat Katriina Honkanen (Tulilintu-yhtyeineen) sekä blues-mestari Jarkka Rissanen.
Levystä julkaistaan CD-, download- sekä LP-versiot. Audiofiilejä varten tehty 180g vinyylipainos on rajoitettu 300 kpl erä, ja se sisältää kaksi ylimääräistä kappaletta: Walking in Memphis (Marc Cohn) ja Promises Made (Dan Fogelberg).
TRACKLIST:
1. The Wind (Cat Stevens)
2. Till Tomorrow (Don McLean)
3. Jump Up Behind Me (James Taylor)
4. Simple Man (Graham Nash)
5. 4+20 (Stephen Stills)
6. Another Day (James Taylor)
7. Let ‘em In (Paul McCartney)
8. Shower The People (James Taylor)
9. Castles In The Air (Don McLean)
10. She Moves And Eyes Follow (Jimmy Webb)
11. Sleeps Dark And Silent Gate (Jackson Browne)
12. You Don’t Know Me (Arnold/Walker)
Bonuskappaleet (vinyylipainoksessa):
13. Walking in Memphis (Marc Cohn)
14. Promises Made (Dan Fogelberg)
Tuottaja: Ilkka Tenhunen
Muusikot:
Timo Ylinen
Sara Puljula
Kukka Lehto
Katriina Honkanen
Jarkka Rissanen
Raija Cser
Ritva Nyberg
www.timoylinen.com
25.4.2013
MAKSA MITÄ JAKSAT VIIKKO!
Tarjoamme viikon ajaksi yhden levyn katalogistamme siihen hintaan, mitä haluat itse maksaa.
Viikon levy on:
KAUHUKAKARA - Taistelu Pahoja Kelloja Vastaan
Eclipse Musicin ihkaensimmäinen julkaisu ja todella hurmaava debyytti tältä kvartetilta.
Lataa täältä!

Augur Ensemblen esikoislevy "The Daily Unknown" ilmestyy tänään!
Tutustu yhtyeeseen heidän verkkosivuillaan: http://augurensemble.com/
Tämä Sveitsiläis-Skandinaavisen yhtyeen yhtenä jäsenenä on Elifantreesta paremmin tunnettu Anni Elif Egecioglu.
Kuuntele ja osta levy täältä!

Kari Ikonen Trio - Uusi levy "Bright" nyt kaupoissa!
Saksalaisen levy-yhtiön Ozella Musicin tuottama levy ilmestyy Suomessa Eclipse Musicin välityksellä. Se on jo saanut lukuisia loistavia arvosteluja. Tässä yksi niistä: http://somethingelsereviews.com/2013/04/08/kari-ikonen-trio-bright-2013/
Levy on saatavilla myös rajoitettuna 180g vinyylipainoksena.
Lisätietoja levystä virallisesta lehdistötiedotteesta: Lataa tästä!
Myös Kari Ikosen uudet nettisivut ovat avautuneet. Niihin voi tutustua täältä: www.kariikonen.com
Ja BRIGHT-levyt voit ostaa täältä!

21.1.2013
Aki Rissanen - Robin Verheyen - Markku Ounaskari: Aleatoric
Rissanen-Verheyen-Ounaskari -trio julkaisee esikoislevynsä "Aleatoric" Eclipse Musicin riveissä 1.2.2013.
Eclipse Music jatkaa kansainvälisen tason jazzjulkaisujen sarjaa tämän suomalais-belgialaisen trion esikoislevyllä. Aleatoric on musiikkia tässä hetkessä. Levy on äänitetty yhden päivän aikana, improvisoiden, “take #1”-periaatteella. Tähän levyn otsikko viittaakin: musiikkiin, joka syntyy hallitun sattumanvaraisuuden kautta. Tällainen levyn tekemisen periaate ei kuitenkaan ole uusi, päinvastoin. Valtaosa jazzmusiikin historian suurimmista klassikoista on äänitetty nopeasti, päivässä tai kahdessa, ja ne vangitsevat lähes valokuvan lailla jonkin maagisen hetken kyseisen
yhtyeen tai muusikon kehityksessä. Tämä levy on oivallinen esimerkki. Se on uutta, raikasta, mutta pohjimmiltaan ja tekotavaltaan syvällä jazzin traditiossa.
Pianisti Aki Rissanen on Euroopan kiinnostavimpia nuoren polven jazzpianisteja. Omien kiiteltyjen soolo- ja
yhtyeprojetien lisäksi hänet tunnetaan yhteistyöstä Verneri Pohjolan, Jukka Perkon ja UMO Jazz Orchestran kanssa. Robin Verheyen edustaa modernia kansainvälistä jazzmuusikkopolvea. Lukuisia kilpailuvoittoja saavuttanut Verheyen tunnetaan maailmalla poikkeuksellisen ilmaisuvoimaisena saksofonistina ja loistavana säveltäjänä. Belgialaislähtöinen muusikko työskentelee nykyään pääasiassa New Yorkissa. Markku Ounaskari on eurooppalaisen jazzin merkittävimpiä rumpaleita. Viimeksi legendaariselle ECM-levy-yhtiölle levyttänyt Ounaskari tuo nuorten solistien yhtyeen sountiin mittavan kokemuksen tuomaa syvyyttä.
www.akirissanen.com
www.robinverheyen.be

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)